lauantai 20. joulukuuta 2014

Vuosikatsaus helmikuusta 2014 joulukuuhun 2014

Vuosi on vierähtänyt ammattilukiolla Porokadun tiloissa. Hyvin olemme paikkamme löytäneet kolmen suuren koulun yksiköstä. Tilaa meillä on käytössä ihan hyvin, mutta tilojen viihtyvyyteen kaipaisimme hieman muutosta. Ehkäpä se voisi olla vuoden 2015 projekti? Facebook on hieman syrjäyttänyt bloggaamista ja tähän postaukseen on mahdutettu tapahtumia helmikuulta 2014 aina lukukauden päättäjäispäivään 20.12 asti. Toinen projekti vuodelle 2015 voisi olla myös blogin elvyttäminen: innokkaat kirjoittajat voivat ilmottautua =)

Ammattilukion Wanhat 2014


Pukuloistoa ja tanssia läpi vuosikymmenien esitteli meille Ammattilukion Wanhat 2014















Ammattilukion, Ounasvaaran lukion ja LAO:n välistä yhteistyötä viriteltiin myös leikkimielisen "höntsä"-tapahtuman avulla. Paremmuudesta kisattiin pyötätenniksessä, köydenvedossa jne. Porokadun aulassa oli myös kaikille yksiköille omat kuntopyörät. Muistaako kukaan enää lopullista voittajaa? Kaikki koulut taisivat voittaa jonkun lajeista, mutta tärkeintä lienee yhteistoiminta ja hyvä mieli =)



Svenska nu- verkoston kautta saimme kirjailijan vierailulle koulullemme.



Huhtikuussa Katja organisoi rub 6 ja rub 7 kurssilaiset päiväksi Haaparantaan tutustumaan ruotsalaiseen lukiosysteemiin Tornedalsskolaniin. Kouluvierailun päätteeksi shoppailimme vielä pikakierroksen IKEAssa.



Lukuvuosi alkoi aikaisin elokuussa poikkeuksellisessa helteessä. Sään muututtua taas  normaaliksi ja työn päästyä kunnolla käyntiin otimme chromebookit aktiiviseen käyttöön opetuksessa ja opiskelussa. Sähköisten materiaalien käyttöönotto on saanut positiivista palautetta ja tätä työskentetytapaa on mukavaa kehittää edelleen.

Lukuvuoden loppuun on mahtunut myös yhteistyötä koulujen välillä. 12.12 Ounasvaaran lukio ja ammattilukio viettivät yhteistä Lucian päivän aamuhetkeä. Lukuvuosi päättyi tänään lauantaina 20.12 niin ikään Ounasvaaran ja ammattilukion yhteiseen jouluhetkeen Rovaniemen kirkossa.




Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2015!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

tiistai 4. helmikuuta 2014

Abien lukupäivä marraskuussa 2013

Abien lukupäivää vietettiin jo aikaa sitten, mutta nyt kuvia blogiin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan?





















lauantai 21. joulukuuta 2013

Koulu muuttaa

Perjantaina 20.12.2013 oppilaiden tehdessä itsenäisiä tehtäviä, opettajat pakkasivat ammattilukion laatikoihin. Oli aika jättää hyvästit kiinteistölle Jokiväylä 9.


 " To be or not to be" Torsostamme putosi matkalla osa, joka lopulta osottautui palaseksi paksusuolta. Se pääsi onneksi lopulta takaisin oikealle paikalleen.



 Opehuone pakettiin....



Uusi opinahjomme osoitteessa Porokatu 35. Koulutyö alkaa 7.1.2014 klo 10.30, tervetuloa opiskelijamme!


Oikein rentouttavaa ja rauhallista joulunaikaa  sekä kaikkea hyvää uudelle vuodelle!



Teatteireissu Vaasaan

Lauantaina 30.11.2013 klo 6.30 starttasi joukko oppilaita Ammattilukiosta, Lyseonpuiston lukiosta, Ounasvaaralta sekä 3 opettajaa bussimatkan kohti Vaasaa. Suomenruotsinopettajien avustuksella pääsimme katsomaan Wasa teaterin musikaalia "Fighting star". Aamulla  Rovaniemeltä lähtiessä oli -18 astetta pakkasta, Oulussa satoi vettä, Oulusta eteenpäin räntää, mutta Vaasan häämöttäessä oli mitä kaunein auringon paiste ja - 1 astetta pakkasta. Menomatka sujui joutuisasti.

Perillä Vaasassa menimme heti teatterille. Musikaali oli hieno kokemus: upeista lauluja ja laulajia, huikeita tanssijoita. Vuorosanat olivat selkeitä ja oppilaat pysyivät hyvin juonessa mukana.
www.youtube.com/watch?v=MgwCUbLdJtI


Musikaalin jälkeen vietimme 1,5 tuntia Vaasan keskustassa syöden ja shoppaillen. Vaasassa huomasi elävästi kaksikielisyyden; ravintolassa henkilökunta osasi sujuvammin ruotsia kuin suomea. Katukylttejä tavaillessa ei voi olla törmäämättä ruotsin kieleen.

Klo 18 alkoi kotimatkamme ja urhoollisesti selvisimme siitä. Vihdoin klo 01 olimme perillä lähtöpisteessämme. Kiitos kaikille mukanaolleille kivasta reissusta!

torstai 31. lokakuuta 2013

Ryhmäytymistä kouluajan ulkopuolella

Jotain kivaa, jotain muutakin kuin pelkkää opiskelua! 12 E- luokka kävi Marjo-ropon kanssa keilaamassa Santa Sportissa keskiviikkona 11.9.2013